ajankohtaisia uutisia
21.12.2022
Bluesdrainin uusi solisti on valittu: Hän on Lea Lähteenmäki.
Bluesdrain haluaa kiittää kaikkia niitä, jotka uskaltautuivat mukaan. Koeajoissa kävi useita erilaisia ääniä. Kaikkia ei pystytty edes koeajamaan ajankäytöllisistä syistä johtuen. Soveltuvimmaksi osoittautui Lea. Kiitos myös Lealle, että oli yksi heistä, jotka uskalsivat tavoitella kenties sitä maailman tavoitelluimpaa laulajan pestiä.
Syksyllä 2022 hieman tutustuttiin toisiimme ja kateltiin, mietiskeltiin ja vähän suunniteltiin uusia biisejä ja vanhojen sovituksia.
Osoituksena tulevasta, pyöräytettiin hetken mielijohteesta uusi Joulubiisi 2022: Bluesdrain Is Coming To Town. Sävellyksen loihti kitaristimme Kalle "Shitfinger" Mänttä ja Lea vastasi sanoista. Loppu on historiaa. Ei ehkä kauneinta sellaista, mutta OMA ON AINA OMA! Tällä Bluesdrain vankistaa asemaansa joululauluihin erikoistuneena bändinä ja kenties avaa suuntaa sille, että tulevaisuudessa saatetaan esittää livenä joululaulujen (pikkujoulut yms.) sijaan myös ihan omia biisejä!
Tsekkaa YouTubeen ladattu kappale em. linkistä. Samalla toivotamme Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta 2023!

23.12.2021
Koelaulusessioita on suoritettu, mutta prosessi edelleen kesken. COVID19 nostaa taas valitettavasti päätään ja vaikeuttaa toimintaa. Mutta Joulu on kuitenkin ovella ja perinteinen uusi laulu on juuri julkaistu! Voit hypätä tästä linkistä suoraan YouTuben ihmeelliseen maailmaan ja tsekata biisin. Se ei ole hyvä, mutta oma kuitenkin. Biisi samalla toimii merkittävänä virstanpylväänä Bluesdrainin tulevaisuuteen, ollen bändin ensimmäinen oma biisi. Oma biisi on aina oma biisi, vaikka kuinka huono olisikin. Kiitos Kallelle merkittävästä panoksesta tähän, koska muut eivät ole tehneet asian hyväksi yhtään mitään.

30.09.2021
Kaksi asiaa!
Asia 1: Päivystysnumero poistettu hyödyttömänä bändin palveluista. Lähes viiden vuoden käyttökokemuksien perusteella voidaan perustellusti todeta, ettei puhelin juuri pirissyt. Ei ensimmäistäkään häirikkösoittoa yön aikana, eikä ulkomaisia petossoittoja. Ei mitään, ei ensimmäistäkään keikkaa järjestetty numeron avulla. Täysin turha toiminto. No, onneksi laulajan hakuilmoituksen perusteella oli tuohon numeroon tullut muutama tekstiviesti tai soitto, ettei se kuitenkaan aivan täysin turha ollut. Bluesdrainin tavoittaa kuitenkin edelleen sähköpostitse tai yhteydenotto -kaavakkeen kautta, jotka löytyvät yhteystiedot sivulta.
Asia 2: Koelaulut alkoivat eilen 29.09.2021 lupaavasti. Niitä jatketaan pitkin lokakuuta ja marraskuuta. Vielä ehtii mukaan, jos uskallusta riittää. Kannattaa lähteä kokeilemaan, että voi sitten vanhana todeta, että olisi pitänyt ymmärtää jättää nekin tyypit kokematta.

11.05.2021
Korona rupeaa väistymään ja keikkapaikat ja keikkajärjestäjät ovat pommittaneet päivystysnumeron tukkoon. Jouduimme avaamaan uuden päivystysnumeron: 040 255 1344. Kannattaa soitella aamuöisin, silloin ei tarvitse jonottaa vapaata asiakaspalvelijaa niin pitkään.

24.12.2020
Merry Christmas - Hyvää Joulua! Covid19 on vaikuttanut myös Bluesdrainiin, mutta perinteinen joulubiisi saatiin kuitenkin julkaistua. Tsekkaa itse YouTubesta perinteinen Jouluyö, juhlayö. Mutta sitten kohti valoisampaa tulevaisuutta ja rohkeasti kohti uutta vuotta, kyllä tämä tästä.

08.03.2020
Toni lähtee soolouralle: Bluesdrainin laulajana kymmenen vuoden ajan ansioitunut Toni keskittyy toistaiseksi soolouraansa ja irtautuu bändin vakikokoonpanosta. Bluesdrain on vastedes 4-henkinen bändi, eli Kalle, Jyrki, Ossi ja Mikko muodostavat neljään pekkaan Bluesdrainin. Kyseessä ei ole välirikko, eikä tapaukseen liity kolmatta osapuolta. Jatkamme edelleen ystävinä ja tulemme tulevaisuudessa tekemään yhteistyötä, esimerkiksi keikkoja.

19.12.2019
Hyvää Joulua 2019! Merry Christmas 2019! Perinteinen jokavuotinen joulubiisi on nyt julkaistu. Käy tsekkaamassa "Videot" -sivulta, Youtubesta tai suoraan tästä!

09.05.2019
10-vuotis J U H L A K I E R T U E käynnissä! Tsekkaa kiertueen paikat ja ajat "tulevista keikoista" tai pääset sinne suoraan painamalla tästä.

22.12.2018
Hyvää Joulua kaikille. Merry Christmas to you all our fans around the world. Etenkin Rajamäen Jukalle. Bluesdrainin joulutervehdyksen löydät youtubesta tai tästä: Please Come Home For Christmas

20.08.2018
Päivystysnumero 044-2404420 taas käytössä.

15.08.2018
Häiriö, vika ja ongelmatiedote: Keikka peruttu ja päivystysnumero pois käytöstä!
Venesillan keikka peruttu. Keikkakalenterissa vielä paikkoja jäljellä vuodelle 2018 ja vuoden 2019 myynti aloitettu.
Päivystysnumero (044 - 240 4420) on myös pois käytöstä toistaiseksi. Vikaa selvitetään ja kun numero on taas käytössä, siitä ilmoitetaan viipymättä. Keikkamyynti sujuu kuitenkin muilla keinoin.

16.07.2018
Tour De Keppana Kellari 2018 poljetaan 17.07.2018. Seuraa reaaliajassa tai jälkijättöisesti pähkähullun pyöräretken etenemistä blogista!

04.05.2018
Ulkomusiikillisista seikoista ennen kaikkea tehokkuus ja käytännöllisyys on Bluesdrainin yksi tärkeimpiä pääperiaatteita. Siksi esimerkiksi roudaaminen ja logistiikka on tarkkaan harkittu, bänditoiminnassa usein varsin aliarvostettu osa-alue. Tästä todisteena katso aiheeseen liittyvä video.

13.03.2018
Ei vuotta ilman keikkaa, eli: K E I K K A A P U K K A A ! ! !

25.01.2018
Sivut jälleen toiminnassa, pahoittelumme häiriötä.

23.01.2018
Kansainväliset kyberrikolliset yrittävät toiminnallaan estää Bluesdrainia bluesin ilosanoman levittämisessä. Varotoimenpiteenä Bluesdrain poistuu netistä muutaman vuorokauden ajaksi.

23.12.2017
Bluesdrain toivottaa kaikille oikein Merry Christmas and Happy New Year!

21.09.2017
Mahtava studioäänitys Let Me Entertain You on nyt julkaistu ja löytyy "Biisit" välilehdeltä, kenties tulevaisuudessa myös Youtubesta.

04.06.2017
Bluesdrain ottaa tuntumaa suurempiin areenoihin ja alkaa valmistautumaan stadion-luokan spektaakkeleihin. Toni lähetettiin tiedustelemaan, sopisiko keikkapaikaksi joku urheilukenttä, Hartwall Arena tai esim. olympiastadion.
Siinä sivussa Toni hoiti Maamme-laulun Brahen kentällä Helsingissä Amerikkalaisen jalkapallon I-divisioonan kauden 2017 aloituksessa Wolverines - Steelers.

15.04.2017
Tankki baarin keikkaa odotellessa, Youtubeen julkaistu takakameroiden taltiointi legendaariselta Legendan keikalta. Siinä lähikuvassa takarivin pojat, eli Ossi, Jyrki ja Mikko. Näin siksi, että tuossa vaiheessa muiden kameroiden akut olivat jo hyytyneet. Mutta bändin komeimmat pojat saivat siten enemmän ruutuaikaa! Tsekkaa Maydell tästä.

29.12.2016
Bluesdrainin päivystys-puhelin-palvelu avattu! Nyt voit tavoittaa Bluesdrainin kätevästi numerosta 044 - 240 4420, josta bändi on tilattavissa keikalle hyvinkin nopeasti. Palvelu on avoinna aina, eli ympäri vuorokauden. Jokaisena päivänä vuodessa. Eikä siinä vielä kaikki, palvelu on lähes ilmainen soittajalle, sillä maksat puhelusta vain sen verran, kun nyt oman sopimuksesi mukaan bruukkaat maksaa puheluista tavalliseen Telian liittymään.

20.12.2016
Juuri saamamme tiedon mukaan puolentoista viikon kuluttua olevalle Cafe Zocerian keikalle on lippuja jäljellä vain rajoitetusti. Syynä on keikalle haluavien runsas joukko, ravintola on myynyt jo huomattavan määrän paikkoja ennakkoon. Kannattaa siis varmistaa hyvissä ajoin sisäänpääsy, ettei paikalliset alkuasukkaat vie viimeisiäkin paikkoja. Yhteystiedot ravintolaan löytyvät mm. "tulevat keikat" -välilehden takaa.

19.10.2016
Nyt kannattaisi buukata Bluesdrain keikalle, sillä pikkujouluaika on ovella ja Bluesdrainilla on useita jouluaiheisia biisejä treenattuna. Keikkakalenterissa on vielä myös tilaa jollekin satunnaiselle pikkujoulukeikalle. Tsekkaa tästä onko Bluesdrain vielä käytettävissä!

02.09.2016
Vieraskirjaan kirjoittaneiden määrä on noussut 50 % pelkästään elokuussa parin vuoden takaisesta määrästä. Käy tsekkaamassa uusimpien vierailijoiden merkinnät ja lisää rohkeasti omasi. Tästä suorin reitti sinne: P A I N A T Ä T Ä

10.08.2016
Keikkaa pukkaa! Cafe Zoceria 30.12.2016, yhteystiedot "tulevat keikat" -sivulla. Tule paikalle tai muuten missaat keikan!

10.07.2016
Saappaanheiton MM-kisat Suomessa! Bluesdrain on aina ajan hermolla ja ajankohtaisten MM-kisojen hengessä Mikko julkaisi oman kapulanheiton videon, jonka voit katsoa tästä!

29.06.2016
Uutta: "Keikat - Menneet keikat" -sivulta löydät koosteen Bluesdrainin jo esitetyistä keikoista. Nyt uutena ominaisuutena sinne on lisätty linkki mahdolliseen taltiointiin kyseiseltä keikalta. Huomioikaa se, että osa niistä ei välttämättä ole Bluesdrainin virallisia julkaisuja, vaan jonkinlaisia bootleg -versioita, mahdollisesti jonkun fanin tai muun hörhön taltioimia ja Youtubeen lataamia. Sen vuoksi julkaisun laatu ei missään nimessä vastaa Bd:n kriteerejä äänen, kuvan tai molempien suhteen.
Mahdolliset levy-yhtiöt tai muut rikkaat huomio: Bluesdrain saattaa livenä näyttää lähes samalta, mutta kuulostaa kuitenkin huomattavasti paremmalta, kuin näiden julkaisujen perusteella äkkinäinen saattaisi kuvitella!
Bd julkaisee linkkejä tällaisille taltioinneille menneiden keikkojen sivulla, lähinnä kulttuurihistoriallisista syistä.

03.06.2016
Bluesdrainin hittivideo saanut jo miljoonayleisön Youtubessa: You Don´t Love Me katsottuna jo yli 0,001 miljoonaa kertaa!

01.01.2016
Hyvää vuotta uutta 2016! Bluesdrain toivottaa kaikille faneilleen ja sitäkin suuremmalle ryhmälle, eli niille jotka eivät ole kuulleetkaan Bluesdrainista, erinomaisen hyvää uutta vuotta 2016!
Sen kunniaksi on julkaistu Youtubessa video Born Under A Bad Sign, joka on niin ikään viime keikan satoa Pub Legendasta.

11.11.2015
Bluesdrain tviittailee nyt Twitterissä ja kuvia tulee näkyville Instagramiin. Käy tsekkaamassa!

21.10.2015
Huomioi tuleva syksyn 2015 kiertue, joka ulottuu aina pohjoisesta (Riihimäki) etelään (Nurmijärvi) saakka.

01.08.2015
Uusi Bluesdrain kauppasivu on avattu! Löydät sivun Muuta -välilehden takaa tai sitten voit hypätä sinne suoraan tästä.

06.06.2015
Edelleen jatkuu tulevan levyn äänittäminen. Löydät levyn etenemisestä enemmän blogi -välilehdeltä.

02.04.2015
Kallen omat kotisivut julkaistu osoitteessa www.shitfinger.com. Käy tutustumassa Kallen piirun verran puritaanisempaan linjaan. Niin, huomenna sitten vielä keikka Bar Casanovassa Espoossa. T-paitoja mahdollista ostaa paikan päältä.

11.03.2015
Kalle "Shitfinger" Mänttä julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa lähivuosina. Levytyssessio on lähtenyt mallikkaasti käyntiin ja jonkinlaista näytettä on odotettavissa Kallen omille nettisivuille vielä kevään aikana. Kyllä, omat nettivut on myös rakenteilla ja sivut on tarkoitus julkaista myös kevään aikana.

31.01.2015
Nyt ollaan saatu taas levytyssessiot käyntiin. Oli jo aikakin. Paitoja on myös edelleen jonkin verran saatavilla. Tilaa itsellesi vielä kun ehdit.

23.12.2014
BLUESDRAIN TOIVOTTAA HYVÄT JOULUT KAIKILLE!

22.11.2014
Bluesdrain -logolla (klikkaa tätä) varustettuja t-paitoja ostettavissa edulliseen 10 € hintaan. Ostamalla tuet samalla Bangladeshilaisten lasten käsityötä. Kysy keikalla ja osta omasi äkkiä pois, keräilyharvinaisuuksia jo valmiiksi!
Miesten koot: M (Toni), L (Kalle, Ossi, Mikko) ja XL (Jyrki). Naisten koot: S, M, L, XL.
Värivaihtoehdot: Musta ja yhtä musta

25.08.2014
Pertti Puhakka voitti alla mainitun kilpailun vieraskirjan korkkaamisesta. Onnittelut Pertsalle!

05.04.2014
VIERASKIRJA
Sivuille on luotu vieraskirja terveisten, haukkujen ja muiden solvausten jättämisiä varten. Ensimmäisenä terveisensä jättänyt saa ilmaiseksi tulevan cd-levyn. Tästä pääset hyppäämään suoraan vieraskirjaan.

BLUESDRAINILLE LEVYTYSSOPIMUS!
Heti vuoden 2014 alkuun on ilo ilmoittaa, että Bluesdrain on saanut levytyssopimuksen lupaavan ja nousevan nurmijärveläisen studion kanssa. Äänitykset tullaan aloittamaan vielä kevään aikana. Missä aikataulussa projekti etenee, voit seurata levytyksen etenemistä blogistamme, joka on löydettävissä blogiltamme. Jos et halua etsiä sitä, voit oikoa mutkat painamalla tästä.